Tervehdys täältä Rukatunturin juurelta. Viikon viiniksi valikoitui vuosikerran 2007 Torresin Gran Coronas. Viini on cabernet sauvignon ja tempranillon yhdistelmä. Yksimielisyys vallisti siitä, että tempranillon ominaismaku on saatu onnistuneesti peitettyä.

Viini on tuoksultaan voimakkaan paahteinen ja mustaherukkainen. Mausta löytyy runsaasti leveyttä ja marjaisuutta. Viini on täyteläinen ja melko tanniininen.

Alko suosittelee viiniä liharuokien ja juustojen kanssa nautittavaksi. Viiniraatimme kuitenkin kulautti pullon nassuun uunijuuresten ja broilerin/halloumin kera. Kolme neljästä olisi kaivannut viinin kanssa punaista lihaa (yksi vege). Kirjoittaja oli sitä mieltä, että viini menisi seurusteluviininä, mutta hänen näkemyksensä kuitenkin tyrmättiin. Lihaa vaan pöytään.

Riittoisuus:
pullosta ei riitä neljälle. Tähän oli kuitenkin onneksi osattu varautua.

Ostosuositus: harkintaan

Hinta: 13,95 euroa

(Kuva: Alko)